perjantai 21. elokuuta 2015

Hankkeessa kehitetään sähköistä työkalua


Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista hankkeen aikana otetaan käyttöön sähköinen työkalu, jonka avulla tiedot taiteilijoiden palveluista viedään sähköisesti vanhusten palveluissa toimiville päätöksentekijöille ja palveluiden käyttäjille. Perusperiaatteena on, että yhdellä syötöllä saadaan omat tiedot sekä päivitykset useille eri nettisivustoille ja muihin hankkeen aikana valittuihin sähköisiin välineisiin. Näitä voivat olla sähköpostit, monitorit, uutiskirjeet jne.

Työkalua työstetään yhdessä taiteilijoiden ja hankkeeseen osallistuvien vanhuspalveluiden yksiköiden päätöksentekijöiden kanssa.  Lopputuloksena on työkalu, joka avustaa taiteilijoita sopivan informaation antamisessa päätöksentekijöiden käyttöön.  Hankkeen aikana työstetään ja syötetään omia tietoja sekä harjoitellaan työkalun käyttöä. Käyttöönotto on suunnitelman mukaan vuoden vaihteen jälkeen.  Sähköisen työkalun toteuttaa Amusa Suomi Oy.