maanantai 23. marraskuuta 2015


Taidetta ja kulttuuria ennen ja nyt...

Meidän ikäihmisemme ei olekaan ihan kuka tahansa ikäihminen. 85 vuotias ikälady onkin elämänsä aikana ehtinyt tehdä kaikenlaista. Hän on opiskellut, tehnyt merkittävän pitkän uran valtion leivissä, sekä hankkinut tietoa loputtomiin kiinnostuksen kohteisiinsa. Kulttuuri on aina ollut osa hänen elämäänsä, ja sen puitteissa ikäihmisemme onkin kiertänyt Suomen teattereissa, hankkinut taidetta kotiinsa, sekä osallistunut erilaisille kursseille, jotka käsittelevät taidetta ja kulttuuria

Ikäihmisemme on syntynyt aikana ennen sotia, mutta on kokenut sota-ajan lapsuudessaan. Hän on nähnyt lamasta nousun, Suomen jälleenrakennuksen sekä yhteiskunnan erilaiset muutokset. Siinä samassa on muuttunut myös taide ja kulttuuri.

Taidehistoria on ollut pitkään yksi merkittävä kiinnostuksen kohde. Hän on aikoinaan osallistunut taidehistorian kurssille, ja kirjallisuutta asian tiimoilta löytyy kirjahyllystä monen opuksen verran. Kiinnostus on myöhemmin elämän kääntyessä ehtoo puolelle hieman hiipunut, sillä lukeminen ja kuvien katselu on mahdotonta näkökyvyn takia. Materiaalia häneltä kyllä löytyisi vaikka muille jakaa, mutta auttajia ei kovinkaan montaa. Kirjoja, postikortteja sekä esitteitä erilaisista kulttuuritapahtumista on kertynyt aikojen saatossa yksi jos toinenkin. Näissä on jotakin vielä tärkeämpää, kuin pelkkä sisältö, nimittäin tunnearvo. Sitähän se kulttuuri osaltaan onkin, jotakin joka herättää tunteita meissä, muistoja, kokemuksia, mitä vain.

Erilaisten kurssien tiimoilta ikäihmisemme on reissannut katsomaan erilaisia kulttuuritapahtumia ja nähnyt ja kokenut paljon. Suomen teattereita hän on kiertänyt lisäksi oman aviomiehensä kanssa. Hieman vitsinä hän heittikin jotakin sen tapaista, että mitä lähempänä teatteri on, kiinnostus hiipuu, mutta mitä kauemmaksi mennään, sitä kiinnostavampaa sinne on lähteä.

Kulttuuri kiinnostaa häntä edelleen. Kaivattaisiin vain enemmän auttavia käsiä, jotta kotoa poistuminen olisi helpompaa. Tarvittaisiin avuksi näkeviä silmiä, että teksti tulisi kuulluksi. Tarvittaisiin enemmän läsnäoloa, että kulttuurillinen tietotaito siirtyisi eteenpäin.

Sosionomiopiskelijat Heidi ja Elina

tiistai 17. marraskuuta 2015

Taidetta ja kulttuuria ennen ja nyt...



Menemme ensimmäiselle tutustumiskäynnille ikäihmisemme luo, vastassa odottaa hieman jännittynyt mutta hyväntuulinen rouva. Tervehdykset ja esittelyt onnistuvat, mutta niiden jälkeen kommunikointi hankaloituu ikäihmisemme afasian vuoksi. Olimme tietoisia asiasta, joten emme antaneet sen haitata vaan yritimme luoda mahdollisimman rennon ja turvallisen ilmapiirin jotta se toisi osaltaan helpotusta tutustumiseen. Alun hakemisen jälkeen yhteys alkoi löytyä ja elämäntarinaakin alkoi muodostua, tähän tarvittiin vain aikaa ja kärsivällisyyttä.

Ikäihmisemme on asunut Lappeenrannassa koko ikänsä, hän on mennyt nuorena naimisiin ja saanut kolme lasta. Hän kuvailee perhe-elämäänsä vilkkaaksi koska lapsilla on niin pienet ikäerot, että hulinaa on riittänyt. Perheessä on ollut niin sanotusti perinteinen kaava, mies käy töissä ja vaimo hoitaa lapset kotona. Hänellä olisi ollut myös mahdollisuus periä maatila omilta vanhemmiltaan, mutta tällainen työ ei häntä kiinnostanut ja tila jäi hänen muille sisaruksilleen.

Kun lapset olivat kasvatettu, oli aika tehdä jotain muuta, töihin meno ja siellä monta vuotta luottamusmiehenä toimiminen toi uutta potkua elämään. Hän oli monessa mukana, järjesti yhteisiä matkoja työyhteisölle Suomen sisällä mutta myös ulkomaille, aloitti erilaisia ryhmiä työporukalle mm. liikuntaryhmä, hän istui myös pari vuotta kunnanvaltuustossa. Ikäihmisemme on ollut hyvin aktiivinen ja sosiaalinen, mutta aivoinfarktin jälkeen koko elämä on mennyt uusiksi.

Infarktista on monta vuotta, mutta se on jättänyt elämään monia haasteita ja afasia on se haastavin. Infarktin jälkeen puheterapeutilla käynnit auttoivat hieman, mutta edelleen puhuminen on hankalaa ja hahmottamisen vaikeus näkyy. Sairastumisen myötä kaikki harrastukset ja suurin osa ihmissuhteista on jäänyt. Kylässä käy lapset ja lapsenlapset ja ulkona käydään vain ruokailureissulla. Lapsien toive olikin, että toiminnan myötä saisimme kasvatettua hänelle lisää itsevarmuutta ja saisimme hänet lähtemään ulos neljän seinän sisältä. Kunto ikäihmisellämme on hyvä, se ei estä lähtemästä kotoa mutta hän pelkää tilanteita joissa täytyy ilmaista itseään sanallisesti. Onneksi hänellä on vahva tukiverkosto ympärillä joilta saa kannustusta ja huolenpitoa niitä tarvittaessa.


 Opiskelijat Peppi ja Laura

perjantai 13. marraskuuta 2015

Taidepalvelutuote

Suomen kieli on kaunis, siinä voi pistää sanoja toistensa perään ja saada aikaan uusia merkityksellisyyksiä. Pohdimme eilen ensimmäisessä web-sovellustyöpajassa sitä, millä kielellä hoiva-alan ihmiset puhuvat ja mikä on taiteilijan kieli. Mielestämme puhumme samasta asiasta, mutta miksi polkumme kuitenkin kulkevat eri ratoja?

Annoin paikalle tulleille yhdeksälle hoiva-alan edustajalle tehtäväksi rakentaa Duploista tuotteen, jonka haluaisi omille asiakkailleen ostaa.



Kaukana toisistaan olevat ihmiset haluavat kohdata ihmisen. Kohtaaminen saa aikaan hymyn.
Pienistä asioista lähdettiin liikkeelle. Ei tarvita paljoa, yksinkertaisia tuttuja juttuja – ja raja-aitojen kaatamista.

Mukana olleet kaksi nuorta taitajaa rakensivat omia tuotteitaan ja pohtivat kuinka vastaisivat tarpeisiin.

Mitä hoiva-alan työntekijä tai omaishoitoyhdistyksen ryhmän vetäjä haluaa tietää taiteilijasta? Päädyttiin hakemaan yksinkertaisia asiasanoja, sanoja joilla on yleisesti tunnistettu merkitys ja jotka tarkoittavat ainakin melkein samaa kaikille.


Olin kutsunut tapahtumaan ihmisiä erilaisista toimintaympäristöistä: erilaisista palvelutaloista, kotihoidosta, ikäihmisten avopalveluista sekä järjestöistä. Erilaisuus oli taas kerran huikea rikkaus. Ryhmä tuotti kaikille osallistujille hyvää mieltä ja Amusalle merkityksellisiä asioita, mitä on hyvä ottaa huomioon web-sovellusta rakennettaessa.