keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Ei tästä ole mitään valittamista.



On ollut oikein mukavaa.
Parasta on vertaistuki - ryhmä,
josta saa oikeasti tukea.


Saatiin tehdä monta kivaa juttua.
Esimerkiksi taidenäyttely vierailu,
jonne tuskin olisi itsekseen päässyt käymään.


                Aina ajoissa valmistauduttiin lähtöön liikunnan vaikeuksista huolimatta.


Kuva Noora Pesonen


 En nyt itseäni koskaan ole tuntenut taiteelliseksi,
mutta täällä olen aina jotain saanut aikaiseksi.
Syynä on myös hyvä ryhmän ohjaus.








            Ohjaajat ovat osanneet innostaa työhön. Opiskelijat olivat todella innostavia.
Kuva Noora Pesonen










                                        


Jumppaa enemmän! 
Teki niin hyvää aina alkuun saada venytellä.




                                                  Porukan takia tänne tuli mielellään.                                                                                      Olemme oikein tyytyväisiä.









Kuva Noora Pesonen


Tässä sai paneutua niin innolla tekemiseen,
että unohti tyystin kaiken ikävänkin ympäriltään.








Mieheni suhtautuminen on muuttunut vaivaani kohtaan. Hän ei tiuski minulle vaan on huomattavasti ymmärtäväisempi. Yhteiselämämme on parantunut. Yhdessä on hyvä olla. On vertaistukea. 


Kuva Essi Pitkänen



Mielellämme tulemme jatkossakin mukaan.



Teksti Essi Pitkänen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti