Siis tehdäänkö me taidetta?

En mie ainakaan osaa..

Mitähän mie osaisin?

Taitaa olla aika harvinaista pohtia, mitä minä työssäni teen ja mitä osaan. Saatikka mitä osaamista minulla on, mutta sitä ei vaan tule käytettyä.

Olen kohdannut henkilökuntaa jokaisessa pilottikohteesta ja olemme muotoilleet savesta osaamisia ja merkityksellisiä asioita. Alkukankeuden jälkeen ajatus lähtee lentoon ja saven muotoilu tuntuu hyvältä, rentouttavalta. Monia asia, joka leijuu abstraktina ilmassa saa konkreettisen muodon.

Muodot kertovat työn merkityksellisyydestä ja tärkeydestä. Siitä, että asiakkaan äänen kuuleminen ja viestin välittäminen on tärkeä osa omaa työtä. Mutkiakin matkalla on. Välillä tarvitaan ämyriä, suurta torvea, että asiakkaalle tärkeät asiat ovat osa normaalia arkea.

Kuinkakohan moni ikäihminen muistelee kauniita kirjoneuleita tai kilpikangas-sidoksisia pellavaliinoja, joita on tullut kudottua elämän varrella. Kuinka moni katselee tarvekaluja ja muistelee, kuinka on ollut aika, jolloin kaikki piti tehdä itse.

Meillä jokaisella on paljon sellaisia tärkeitä asioita, joita toivoisi voivansa toteuttaa yhä silloinkin, kun on vanha ja tarvitsee apua. Kuinka usein ikäihminen saa tilaisuuden kertoa omista tärkeistä asioista? Milloin on sellainen tilanne, että joku kuulee ja ymmärtää asian merkityksellisyyden?

Savityöpajoissa olen nähnyt ja kuullut, että ikäihmisten kanssa työskentelee paljon ihmisiä, jotka haluavat kuulla ja haluavat tehdä näkyväksi ikäihmisille tärkeitä asioita. Kuulluksi tulemisen tilanteita ikäihmisen arjessa on. Mutta yksin yksittäisen työntekijän halu ei riitä. Tarvitaan laajempaa kulttuurista ymmärrystä siitä, että tärkeiden asioiden toteuttaminen ei tuota lisätyötä tai tee työstä hankalaa. Hymy ikäihmisen kasvoilla, huumorin värittämä keskustelu ja nauru raikuu, kun hyvä olo lisääntyy. Siinä sivussa se säästää euroja sote-kukkarossa. Kun elämä on mielekästä ja mukavaa, kun ikäihminen kokee olevansa tärkeä, voi vaikkapa käydä niin, että lääkkeiden ja hoivan tarve vähenee.

Mikäs sen mukavampaa, kuin löytää peilikuvasta se vanha tuttu - se jota ei ole tavannut vuosiin!

 

                                                                              Kuva Päivimaria Seppänen