Olen työskennellyt Paletti II –hankkeessa kuvataitelijana.
Tämä kirjoitus on pieni tarina tutkimusmatkasta sote-kentälle.
Lähdin mukaan toimintaan, koska taiteilijana
ja tulevana yrittäjänä halusin löytää uusia tapoja työllistyä ja soveltaa
taiteellista osaamistani. Mielestäni kaikilla on oikeus ja tarve olla osallisena
kulttuuriin. Silloin, kun keskustelu taiteen soveltamisesta hyvinvoinnin
kentällä alkoi lisääntyä, halusin selvittää, soveltuisinko itse jotenkin taiteen
tekijäksi sote-alalle.
Kuluneiden kuukausien aikana olen saanut
paljon kokemusta ja tehnyt havaintoja, jotka eivät olisi muutoin tulleet
koskaan mieleeni. Hankkeet ovat myös täydellinen tilaisuus verkostoitua. Oman kokemuksen
hankkimisen lisäksi saatoin havainnoida, millaista on työskennellä ikäihmisten
palveluissa.
Huomioita, kertomuksia, ajatuksia
Kun kehittelin
ideoita ja etsin materiaaleja, kävin aina ensin tutustumassa paikassa ja
selvitin millainen toiminta heille sopii.
Vedin taidetyöpajoja sekä ryhmille, että ikäihmisille henkilökohtaisesti.
- Välillä kävi niin, että osallistujia ei tullut,
koska joku oli unohtanut koko asian tai informaatio ei kulkenut.
Työskentelin palvelutalossa,
jossa asukkaat ovat muistisairaita. Yhdessä sosionomiopiskelijoiden kanssa
loimme heidän kanssaan hiljalleen "ryijyn", usean vierailun aikana.
Ryijy neulottiin käsin (arm knitting) kuteiksi revityistä vanhoista lakanoista.
Silmukat ovat puikkojen sijaan käsivarsissa. Neulominen oli kaikille tuttua,
joten jokainen pääsi jollain tavalla osallistumaan. Jos toisella kädellä ei
voinut työskennellä, ohjaaja toimi toisena kätenä ja neulominen tapahtui
yhteistyössä. Eniten yllätti muori, jonka näkö on jo hyvin huono, mutta
kokeiltuaan hän neuloi kovaa vauhtia. Maalasimme ryijyä yhdessä vesiväreillä.
Aika pysähtyi. Kaikki saivat hetken keskittyä vain väriin. Jopa eräs mummo,
joka ei halunnut ensin osallistua, tarttui lopulta pensseliin, koska
"tuolta puuttuu sitä vihreää väriä". Viimeisellä kerralla kyselimme
ryijyä värjätessä todella hankaliakin arvoituksia. Ja yllättäen juuri se
huononäköinen muori, joka oli aina saapuessaan hieman hämillään itkuinen,
hymyili nyt leveästi maalatessaan ja huikkasi oikeita vastauksia. Oikeanlainen
luova tekeminen siis selvästi avasi joitain kanavia.
- Usein kohtaaminen
alkaa siitä, että ihminen täytyy houkutella osallistumaan. Haasteena onkin löytää oikea tapa esittää asiat.
Kannattaa miettiä valmiiksi muutama eri tapa, jolla aloittaminen helpottuu jos
osallistujaa jännittää.
- En mie osaa
- Nyt aloitetaankin vain sekoittelemalla värejä,
kokeillaan ja etsitään värejä, joita haluaisimme käyttää. Tässä on luonto-aihe. Mitkä värit on
mielestäsi hienoja mitä luonnossa esiintyy?
- Tykkäät siis punaisesta. Huomaatko, tuohon kohtaan
tarvitsisi laittaa punaista. Monesti tuo viimeinen toimi viimeistään, koska
heistä oli helppo ajatella, että on jokin ns. työ tai tehtävä, joka tarvitsee
tekijän. Tekeminen jatkuikin usein niin, että osallistuja itse tekee päätöksiä
sillä perusteella;
- No mites tuo kohta, sinne tartteis varmaan sinistä?
Eräs mummo oli alusta
asti vastahakoinen maalaamaan yhdessä. Hän sanoi useasti "Ei-ei". Kuitenkin
aloitimme varovasti värityskuvien maalaamisella, josta houkuttelin hänet
sekoittelemaan kaikenlaisia värejä paperille muuten vaan. Monessa kohtaa
vaikutti siltä, että nyt loppui into kokonaan, mutta kun siirryin jälleen
kerran näyttämään, kuinka voi maalata ruusun - hän seurasi silmä kovana
puuhiani. Sitten hän otti ja maalasi hurmaavan kukkaiskuvan, jonka hän halusi
huoneensa seinälle.
-Lulu Jokinen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti